Tigerista ostamani kontaktimuovi pääsi tosi toimiin, kun päällystin sillä muutamat kenkälaatikot ja yhden puulaatikonkin. Laatikoista tuli mielestäni tosi kivat ja ne sopii hyvin vauvan omaan nurkkaukseen. Laatikoiden päällystäminenhän on yhtä helppoa (tai siis helpompaa) kuin koulukirjojen päällystäminen.
maanantai 6. toukokuuta 2013
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Peräkonttikirppis Tampereella
Ensimmäistä kertaa Tampereen keskustorilla peräkonttikirppiksellä ostelemassa. Ilma oli hieman kurja, kun sataa tihutti ja muutenkin oli aika kolea ilma. Luulen, että moni hieno löytö jäi löytämättä, koska tuossa ilmassa ei jaksanut tonkia kaikkien myyjien aarteita. Lisäksi ihmisiä oli niin paljon liikkeellä, että välillä ahtaus hirvitti. Tein muutaman pikkulöydön, jotka menivät jo astianpesukoneeseen.
Isoin löytöni oli kuitenkin ihastuttava vanha (ehkä 60-luvulta?) sininen toimiva Singer 10 eurolla. Pahvinen kantolaatikko tuli samaan hintaan. Sen ajattelin maalata mintunvihreäksi tai valkoiseksi ja laittaa muuhun käyttöön kuin Singerin laukuksi. Singerille pitää ensin keksiä joku muu säilytystapa.
Tinkasin tämän hopeoidun ison ruotsalaista alkuperää olevan tarjottimen 7 euroon.
Vaatii hieman kiillotusta, niin on hieno.
perjantai 3. toukokuuta 2013
Milavida ja Rymsteeraus Pop-up
Viime viikonloppuna kävimme kahdessa ihanassa tapahtumassa täällä Tampereella eli Näsinlinnassa olevassa Milavidassa ja Tallipihan Rymsteeraus Pop-upissa. Tallipihalta löytyi tämä ihastuttava pieni kauppa, joka oli täynnä käsintehtyjä poneja, viirejä, sydämiä, lintuja, merihevosia jne.
Milavida oli kiva uusi tuttavuus.
Sisällä oli hieman ahdasta ovien avauduttua lauantaina,
mutta minä teinkin omat löytöni ulkokojuista
mutta minä teinkin omat löytöni ulkokojuista
jo ennen Milavidan varsinaista aukeamista
(omat löytöni eivät kyllä näy näissä kuvissa).
Kaikenlaista ihanaa, vanhaa, valkoista, kulunutta ja aikansa nähnyttä olisi ollut ostettavissa.
(omat löytöni eivät kyllä näy näissä kuvissa).
Kaikenlaista ihanaa, vanhaa, valkoista, kulunutta ja aikansa nähnyttä olisi ollut ostettavissa.
Sisältä löytyi vain turkoosi lasipullo ja metallinen K-kirjain sabluuna.
torstai 2. toukokuuta 2013
Vauvavappu
Ensimmäinen vappu vauvan kanssa. Aika rauhallista oli meininki. Kävimme siskon luona aattona, jonne kokoontuikin sitten paljon lapsia - 12 taisi olla kaiken kaikkiaan + aikuiset päälle. Hauska tunnelma ja hyvät tarjottavat!
Vappupäivänä sitten söimme tippaleipää ja joimme lasit kuohuvaa, kävimme Tampereen vapputorilla ja lähdimme pois ennen teekkarien kastajaisia, koska tuuli niin kovasti ja vauva ei jaksanut olla enää hereillä. Ilta menikin sitten siivotessa varastoa.
Kiva ja rauhallinen ensimmäinen vauvavappumme!
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Viikonlopulta
Viikonloppu meni taas nopeasti. Pikapäivityksenä, että kävimme mm. Milavidassa, josta nämä ihanat löydöt. Turkoosi lasipullo oli vain 2 euroa ja ihanan hempeät kipot jotain 4 euron luokkaa kappale.
Lisää löytöjen esittelyä luvassa myöhemmin.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Kevätvauva
Ihanaa, kun saa pukea vauvalle jo hieman kevyemmin päälle.
Olemme siirtyneet nyt fleecepuvun sijaan käyttämään tällaista kauniin vanhan roosan väristä pukua,
Siihen sopivat hyvin pienet harmaat lapaset sekä cashmir-villainen tähtipipo.
torstai 25. huhtikuuta 2013
Liikaa tyynyjä?
Meidän olohuoneen sohvalle on kerääntynyt aika iso läjä tyynyjä.
Onkohan niitä jo vähän liikaa tuolla pienellä sohvalla? :-)
On niin ihanaa, kun aurinko paistaa ja kevään tuntee jo ilmassa...ja blogeissakin.
Moni haaveilee jo kesästä, mökistä, laiturista, merestä ja auringon paisteesta.
Niitä kyllä täälläkin odotellaan.
Eilen siivosin hieman olohuonetta eli lähinnä laitoin vauvan (vai oliko ne minun?) tavaroita paikoilleen. Tuli sellainen olo, että kesä on ihan kohta täällä. :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















